Nin vuoden harmaina hetkin
tunnen oloni entiseksi,
kuin joskus mielessni takaa vuosien,
takaa tuhannen syksyn ja talven.

Ja yh sama lohduton
talvitaivas on yllni.
Yh tunnen hengityksen,
vanhan metsn havinan.

Ihmislihan syvereiss
kytee ikuinen ahdistus,
ja miss en ole yksin,
miss hengitt ihminen
on kaikki saastunut,
kaikki palanut
Jumalan rakkaudesta
ainoaan prpoikaansa.

Kylm talventuuli hyyt
veren kristittyjen suonissa,
ja pelko jyt syvemmll
ihmislihan suojissa.

Ja pian on hautajaisy,
vanhan ja verisen tavan noituma.
Niin hekin saavat tiet,
tuntea muistoni julman loisto